Your browser version is outdated. We recommend that you update your browser to the latest version.

Vanhentunut tarina

22.7.2015

Kuva: © luonnonvalo.fi / Isla RasinkangasKuva: © luonnonvalo.fi / Isla Rasinkangas

Maailmanlaajuisessa kulttuurissamme olemme tottuneet ajattelemaan, ettei meidän kulttuurimme taustalla ole myyttejä tai mytologiaa. Mytologia kuulostaa sanalta, joka kuuluu historianopettajan suuhun hänen luennoidessaan antiikin Kreikasta, ja myyttejä pidetään lähinnä entisajoilta periytyvinä satuina. Kuitenkin jokaisen kulttuurin syvimpänä kerroksena on myyttinen taso. Tuon myyttisen tason tehtävänä on välittää tarinaa ihmisen tarkoituksesta ja paikasta tässä maailmassa. Kulttuuri tarvitsee siten myyttien muodostamaa pohjavirtaa, sillä se luo kulttuurille merkityksellisyyden. Meitäkin ympäröivässä valtakulttuurissa on siten myyttinen perusta, jolle olemme nähtävästi tulleet sokeiksi.

Kun kulttuurin perustavimmat myytit ihmisen paikasta ja tarkoituksesta maailmassa ja maailmankaikkeudessa eivät ole ristiriidassa objektiivisen todellisuuden kanssa, ihmiset tuntevat elävänsä merkityksellistä elämää. Elämää, jolla on tarkoitus, ja jossa ihmisellä on mielekäs paikka. Meidän kulttuurimme myyttinen tarina näyttää valitettavasti olevan ristiriidassa havaitsemamme todellisuuden kanssa. Se on kehittynyt maailmaan, jossa fossiilista energiaa ja luonnonvaroja tuntui olevan loputtomasti ja materiaalinen hyvinvointi kohosi teollisuuden edetessä nopeasti. Yhä intensiivisemmän teollisen toiminnan vaikutuksia luontoon ja sen myötä ihmisiin ei vielä osattu ajatella. Nyt tuohon maailmaan syntynyt tarina on mennyt rikki.

Tämän vanhentuneen ja nykyisin oudoltakin kuulostavan tarinan mukaan maapallo, luonto ja kaikki sen elämänmuodot ovat ihmisistä irrallisia objekteja, jotka ovat olemassa ihmisiä varten. Tarinan mukaan ihmiset ovat korkeimpia olentoja, joilla on siten myös erityinen oikeus hallita noita objekteja oman mielensä mukaan tarkoitusperiensä edistämiseksi. Tarina ei opeta näiden objektien olemassaololle mitään muuta arvoa, ja sen mukaan niitä voidaan tuhota, riistää tai kiduttaa, jos sellainen toiminta nähdään ihmisille tarpeellisena, tyydyttävänä tai viihdyttävänä. Ihminen on tarinan mukaan maapallon etuoikeutettu hallitsija.

Tarinan toinen osa kertoo meille palkinnosta, joka odottaa meitä, kun seuraamme ensimmäisen osan opetuksia. Kun ratkaisemme omaa järkeämme sekä ”meille tarkoitettuja” resursseja käyttäen eteemme tulevat ongelmat, edessämme on loistelias tulevaisuus. Tuossa tulevaisuudessa siintää teknologian mahdollistama ihmemaailma, jossa keltään ei puutu mitään, kaikki voivat hyvin ja onni kukoistaa. Maanpäällisestä paratiisista tulee oman järkemme avulla totta.  Myytin mukaan valjastamme maailmankaikkeuden voimat niin perusteellisesti käyttöömme, että voimme tuossa mahtavuudessamme luoda itsellemme täydellisen maailman. Tämä on eräs tehokkaimmista ihmiskuntaan koskaan vaikuttaneista kulttuurisista voimista: kehityksen myytti, jota seuraamme objektiivisesti tarkasteltuna uskovaisella vimmalla. Onkin ironista, että maallisena ylpeästi pitämämme kulttuuri perustuu sekin viime kädessä uskoon.

Nämä myyttiset tarinat ovat edelleen kulttuurimme perusta, ja ne ohjaavat kulttuurimme pinnallisempia tasoja yhä mahtavalla voimalla. Viimeistään 60-luvulla alettiin kuitenkin havahtua siihen, että jokin on vialla. Toteutimme kulttuuristen myyttiemme meille luomaa tarkoitustamme kuuliaisesti, mutta lopputulos onkin ollut toisenlainen kuin olimme odottaneet. Sittemmin olemme yhä kovemmalla tarmolla yrittäneet ratkaista näitä ongelmia ainoalla kulttuurimme opettamalla tavalla: järjellämme, tieteellämme ja teknologiallamme sekä käyttämällä kiihtyvällä tahdilla maapallon resursseja.  Ongelmat tuntuvat kaikista yrityksistämme huolimatta kasaantuvan. Entiset pahentuvat, uudet odottavat voitettujen takana ja vanhat nostavat aika ajoin päätään. Ei siis ole ihme, että kulttuurimme pinnalla vallitsee eksyneisyyden, tarkoituksettomuuden ja tyhjyyden muodostama hämmennys.

Menevätkö asiat huonompaan suuntaan, vaikka koemme tekevämme oikein? Havainnoimalla todellisuutta voimme huomata, että se tapa elää, jota kulttuurimme myyttiset tarinat pitävät hyvänä, saattaakin johtaa huonoon lopputulokseen. Tarvitsemmeko uuden tarinan?

 

Voit kommentoida kirjoitusta ja osallistua keskusteluun osoitteessa facebook.com/sammalsielu.