Your browser version is outdated. We recommend that you update your browser to the latest version.

Tarinoita ihmisestä

 

Ikivanha metsästykseen viittaava sana ”pyytää” lienee kaiku esivanhempiemme maailmankuvasta. Luonto haltijoineen oli ihmisen kanssa tasavertainen toimija, jolta ottamisen sijaan pyydettiin selviytymisen edellyttämiä antimia. Vanhat uskomukset tuntuvat nykyihmisestä helposti taikauskolta, mutta ne kätkevät usein sisäänsä syvempää viisautta kuin tajuamme.

Ihminen tarvitsee eheitä maailmankuvallisia tarinoita, jotka selittävät ympärillämme olevaa kummaa todellisuutta. Ne vastaavat olemassaolomme perustavanlaatuisiin kysymyksiin, kuten siihen, mistä olemme tulleet tai mikä on paikkamme ja tarkoituksemme.

Tarinat olemassaolostamme ovat todellisuuskäsityksemme perusta. Ne ovat kulttuurin syvintä kerrosta, ja ne määrittävät kulttuurin suunnan kuin veneen peräsin. Nämä tarinat palvelevat tarkoitustaan, jos ne mahdollistavat kulttuurin pitkän aikavälin selviytymisen. Tilanne on toinen, jos ne ohjaavat sitä kestämättömään elämäntapaan.

Myös nykyisen teollisen kulutuskulttuurimme taustalla piilee myyttisiä tarinoita esimerkiksi ihmisen paikasta maailmassa. Ajatellaan, että elämäntapamme ja maailmankuvamme perustuvat puhtaasti järkeen ja tietoon, ei myyttisiin uskomuksiin. Järkevyytemme on kuitenkin kyseenalaista, kun ajattelee esimerkiksi jatkuvan taloudellisen kasvun tavoittelua rajallisella planeetalla.

Teollisen kulttuurimme tarinat kertovat meille ihmisestä, joka on erillinen muusta luonnosta. Tuon tarinan pohjalta eristäydymme muusta elämästä ja uskottelemme, etteivät tuhoisat tapamme vaikuta myös meihin itseemme. Luulemme pärjäävämme järkemme ja koneidemme avulla yksin, vaikka selviytymisemme riippuu aina luonnon antimista ja kantokyvystä.

Uskomme edelleen myös kehityksen myyttiin. Sen mukaan kohtalomme on ollut nousta älykkyytemme avulla luonnon valtiaiksi, jolloin järkemme ja sen mahdollistama kehitys ratkaisevat kaikki eteen tulevat ongelmat. Uskomme sitkeästi teknologian pelastavan meidät ympäristöongelmilta silloinkin, kun sellaista teknologiaa ei ole edes näköpiirissä.

Ovatko nämä tarinat ohjanneet meitä toivottuun suuntaan? Todellisuus kertoo runnellusta planeetasta ja juuriltaan revitystä ihmisestä keholleen ja mielelleen vieraissa olosuhteissa. Maailmankuvamme taustalla olevat tarinat ovat siten ristiriidassa kokemusmaailmamme kanssa, mikä ilmenee kulttuurissamme mm. merkityksettömyyden ja eksyneisyyden tunteina.

Ehkä esivanhempiemme maailmankuva sisälsi järkeä, jota nyky-ymmärryksemme ei tavoita. On aika kuulla ihmisestä jälleen tarina, joka ei kerro herruudesta, ottamisesta ja erillisyydestä. Voimme kertoa tarinan luonnon suuresta juhlasta, johon ihminenkin voi taas kunnioittavasti pyytäen osallistua.

 

Kirjoitus on julkaistu kolumnina Suur-Jyväskylän lehdessä 3.5.2017.