Your browser version is outdated. We recommend that you update your browser to the latest version.

Vallataan sunnuntai takaisin!

6.4.2016

Eduskuntamme päätöksestä olemme vuoden alusta saakka olleet yhteiskunnassa, jossa kauppojen aukioloa ei ole enää lailla rajoitettu. Samalla olemme menettäneet lopullisesti ajatuksen siitä, että edes yksi päivä viikossa voisi olla pyhitetty korkeammille arvoille kuin kuluttaminen ja jatkuva talouskasvu.

Sunnuntain perinteistä asemaa pyhä- tai lepopäivänä pidetään useimmiten uskonnollisena instituutiona, minkä vuoksi maallistuneessa yhteiskunnassamme pyhäpäivä on nähty eräänlaisena kiusallisena muinaisjäänteenä, joka on yksilönvapauksiemme tiellä. Pyhäpäivä ei ilmiönä kuitenkaan varsinaisesti pohjaudu uskonnolliseen, vaan ihmisen psykologiseen ja yhteisölliseen tarpeeseen. Pyhäpäivää leimaava uskonnollisuus johtuu siitä, että uskonnollisilla normeilla on tietysti kautta aikain tuettu yhteisön toimintakyvyn kannalta tärkeitä järjestelyitä.

Uskontojen merkitys kulttuurissamme on kaventunut kaventumistaan samalla, kun tarve pyhäpäivälle on alati kasvanut elämänrytmimme nopeutuessa ja pirstaloituessa. Elämänrytmimme nopeutuminen ja pirstaloituminen liittyvät sellaiseen hallitsemattomasti kiihtyvään kehitykseen, joka ei sopeudu ihmisten ja kulttuurien tarpeisiin. Päinvastoin, ihmiset ja kulttuurit sinnittelevät sopeutuakseen kehitykseen, joka ei enää palvele heitä. Sunnuntaikauppaan liittyen kehitys näkyy mm. siinä, että kulttuurissa uhrataan viimeisetkin rippeet aiemmin pyhiksi koetuista arvoista, jotta rajoitukset voidaan poistaa kaupalta ja taloudelta, jotka ylikuormittavat maapalloa ja ovat johtaneet kestämättömään ja ihmisen luontaisia taipumuksia mitätöivään elämäntapaan.

Pyhäpäivä on perustavanlaatuinen ja luonnollinen edellytys niin yksilöiden kuin yhteisöjenkin hyvinvoinnille. Ihminen nimittäin tarvitsee säännöllisen irtaantumisen arjesta. Arkea korkeammille arvoille pyhitetyn päivän mahdollistama pysähtyminen ja reflektio auttavat ihmistä orientoitumaan – muistamaan oman luontonsa, tarkoituksensa ja paikkansa niin yhteisössään kuin laajemmin maailmassakin. Elämän hallittavuus paranee ja mahdollisuudet menneen ja tulevan käsittelyyn paranevat. Ihminen voi kohota näköaloissaan arkisen elämänsä yläpuolelle ja löytää viisautta, joka muuten jäisi saavuttamatta.

Vauhdin kiihtyminen ilman hengähdystaukoja puolestaan turruttaa ja sokaisee. Jatkuvan kehityksen pyörityksessä ja talouden myllynkivien tauottomassa jauhatuksessa rationaalinen ja omaehtoinen ajattelu sekä oman identiteetin tunne ymmärrettävästi häiriintyvät. Elpyminen ja palautuminen käyvät vaikeaksi, kun ympäröivä kulutusmania ja älylaitteiden piipitys eivät pysähdy koskaan.

Joku varmasti haluaisi huomauttaa, että on jokaisen oma asia, miten päivänsä viettää. Kuitenkin ihmisten elämäntilanne, elämänhallintataidot ja henkilöhistoria vaihtelevat suuresti ja vaikuttavat kykyyn tehdä itsen ja yhteisön kannalta vastuullisia valintoja. Sen lisäksi elämme ylistimuloivan ärsykekulttuurin aikakautena, jossa mielemme on juurettomuudessaan altis kulutusmanipulaatiolle ja addiktoiville sijaistoiminnoille. Niitä on puolestaan tarjolla enemmän kuin koskaan aiemmin. Voidaanko tässä tilanteessa luottaa siihen, että yksilöt osaavat käyttää vapauttaan hyvin?

En suinkaan pyri ajatuksenjuoksussani siihen, että ihmiset pitäisi velvoittaa sakon uhalla rentoutumaan sunnuntaina. Se olisi ahdistavaa holhousta. Tarkoitan sitä, että lainsäädännöllä voidaan luoda edellytyksiä tervehdyttävälle toiminnalle, ja sillä voidaan lähettää signaaleja yhteiskunnan tärkeinä pitämistä arvoista. Sunnuntaikaupan rajoittaminen luo pysähtymiselle otollisen tilan ja lähettää ihmisille signaalin rauhoittumisen tarpeellisuudesta sekä siitä, että vielä on olemassa taloutta korkeampia elämän perusarvoja, joiden vuoksi on syytä rajoittaa kauppaa. Sunnuntaikaupan vapauttaminen puolestaan kielii arvoista, joiden mukaan kukin tehköön mitä lystää, kunhan vain muistaa velvollisuutensa kuluttaa vailla huolta huomisesta. Se alentaa ihmisyyden entistä voimakkaammin kuluttajuudeksi.

Ei kuitenkaan auta valittaa, sillä minun on vaikea uskoa, että kehityksen yhä kiihtyessä saisimme sellaisen eduskunnan, joka ajattelisi asiaa näin pitkälle ja tervehdyttävästi rajoittaisi kauppojen aukioloaikoja esimerkiksi 90-luvun tasolle. Meidän on siis alettava käyttää yksilönvapauttamme, sillä vastuu omasta ja yhteisöllisestä hyvinvoinnistamme on tässä asiassa siirretty täysin meille.

Vapauttaan voi käyttää viisaasti vain silloin, kun on tietoinen tilanteestaan ja tekojensa vaikutuksista. Haluatko usein tehdä jotain, johon sinulla ei koskaan ole kunnolla aikaa? Kenties retkeillä, laittaa ruokaa kiireettömästi tai syventyä lukemaan? Jotain luovaa työtä? Kehittää itseäsi? Kannustan ihmisiä pyhittämään yhden päivän viikossa, esimerkiksi sunnuntain, heidän arvojensa mukaisille, kulutuskapitalismin arkea korkeammille asioille, kuten ystävyydelle, rakkaudelle ja yhteistyölle. Kiireettömyydelle, levolle ja kauneudelle sekä rauhalle ja syville mietteille.

Sen lisäksi, että päivän pyhittää jollekin, on se hyvä pyhittää joltakin. Jos entisajan maatalousyhteiskunnassa päivä pyhitettiin työltä levolle, olisi nykyaikana työn lisäksi syytä pitää säännöllinen tauko varsinkin kuluttamisesta ja tietoverkoista. Siksi olen itse päättänyt, että sunnuntaisin kaupat ovat minulle kiinni ja internet pois päältä. Suosittelen kokeilemaan.