Your browser version is outdated. We recommend that you update your browser to the latest version.

Sahaammeko omaa oksaamme?

 Kuva: Okko Pyykkö, Tukkipino Kuopiossa, CC-BY 2.0Kuva: Okko Pyykkö, Tukkipino Kuopiossa, CC-BY 2.0

 

Uutisia lukiessa törmää tämän tästä tutkimuksiin siitä, kuinka luontoympäristö edistää ihmisten terveyttä. Luonnon terveysvaikutuksista puhutaan paljon, mutta millaisia vaikutuksia on elämäntavalla, joka tuhoaa ja köyhdyttää luontoa ympäriltämme?

Rehellinen katsaus ympäröivään todellisuuteen ja siitä kertyneeseen tieteelliseen tietoon osoittaa, että elämäntapamme on johtanut maapallon elämää ylläpitävät järjestelmät kriisiin. Kestämättömässä kulttuurissa joudumme osallistumaan elonkehää vaurioittavaan toimintaan suoraan tai välillisesti päivittäisessä elämässämme. Tässä tilanteessa henkinen hyvinvointi on vaikeaa elämää rakastavalle ihmismielelle.

Ekopsykologia tutkii mm. ympäristökriisin taustalla olevia psykologisia tekijöitä sekä kriisin vaikutuksia ihmismieleen. Lähtökohtana on, ettei ihminen ole muusta luonnosta irrallinen toimija, vaan osa laajempaa elämän yhteisöä. Tästä johtuen sen, minkä teemme luonnolle, teemme myös itsellemme: Maapallon kuormittaminen muovilla myrkyttää myös kehomme, johon pieneksi jauhautunut muovi lopulta kertyy. Lähimetsien väheneminen rakennetun ympäristön tieltä näivettää myös omaa luontoamme. Mitä pidemmälle luonnontuho etenee, sitä enemmän kärsimme siitä henkisesti ja fyysisesti niin yksilöinä kuin yhteisönäkin.

Tietoisuus maapallon nykytilasta synnyttää pelon, surun ja huolen tunteita. Niitä on vaikea kohdata, joten tunteilta pakeneminen on ymmärrettävää. Kiireinen, viihteellinen ja nautintokeskeinen kulttuuri tarjoaa nopeita keinoja ympäröivästä todellisuudesta irtaantumiselle ja oman sisäisen äänen vaientamiselle. Uskomme myös sokeasti kulttuurimme myytteihin, joiden mukaan tekninen kehitys korjaa lopulta tilanteen, eikä tarvetta ajattelu- ja elämäntapojen muutokselle ole.

Raskaiden asioiden kieltäminen ei kuitenkaan vapauta niiden psyykkiseltä vaikutukselta. Alitajuinen tunne elämäntapamme seurauksista voi olla yksi henkisesti kuormittavimpia asioita kulttuurissamme. Voimakkaat ja pitkään padotut tunteet nousevat pintaan monenkirjavina mielen oireina, jotka ovatkin osa nykyistä ajankuvaamme. Patoaminen ja vaikeneminen aiheuttavat lopulta suurempaa kärsimystä kuin vaikeiden asioiden kohtaaminen.

Meidän on löydettävä keinoja ympäristökatastrofiin liittyvien raskaiden tunteiden kohtaamiseksi, jotta voimme lopettaa itseämme ja muuta elämää piinaavan turtumuksen. Tunteidemme jakaminen toinen toisellemme on tärkein ensiaskel. Toinen on kulutuskeskeisyydestä siirtyminen ihmisyyttä ja kaikkea elämää kunnioittaviin ajattelu- ja toimintatapoihin. Ihmisen ja muun luonnon kohtaloa ei voi erottaa toisistaan. Sahaamamme oksa ei ole vain oksa, jolla istumme. Se on oksa, joka on osa meitä.

 

Kirjoitus on julkaistu kolumnina Suur-Jyväskylän lehdessä 5.4.2017.