Your browser version is outdated. We recommend that you update your browser to the latest version.

Kulttuurimme luontosuhteen mytologinen tausta

5.3.2016

© luonnonvalo.fi / Isla Rasinkangas© luonnonvalo.fi / Isla Rasinkangas

OSA I: VANHA TARINA, JOTA ELÄMME

Miksi me marssimme ihmiskuntana siihen suuntaan kuin marssimme, vaikka meillä on vakuuttavaa tietoa, jonka mukaan toimistamme kärsivät niin maapallo luontoineen kuin tietysti me ihmisetkin?

Tässä kirjoituksessa pohdin mytologian merkitystä kulttuurimme luontosuhteelle ja nykyiselle tilanteellemme, jonka huolestuttavin piirre on paheneva ympäristökriisi. Kirjoituksen ensimmäinen puolisko käsittelee, mitä kulttuurimme mytologinen tarina kertoo meille paikastamme ja tarkoituksestamme, ja kuinka tuo tarina vaikuttaa ajatteluumme ja toimintaamme. Jälkimmäisellä puoliskolla pohdin, minkälaista tarinaa tarvitsemme, jotta suunta muuttuisi kohti ihmiskulttuuria, joka on tasapainoinen osa muuta maapallon elonyhteisöä.

Ensin aion osoittaa, että nykyinen maailmankuvamme, joka kattaa lähes koko ihmiskunnan, eli teolliseen sivilisaatioon ja teknologiseen kehitykseen perustuva maailmankuva ja sen mukainen elämäntapa, ovat 1) rikki, 2) tuhoisia ja 3) sokeaan myyttiseen uskoon perustuvia.

 

KÄSITTEISTÄ

Aluksi minun on syytä selventää kahta keskeistä käsitettä, jotta viritymme samalle taajuudelle.

Kulttuuri: Ensinnäkin, kun kirjoitan kulttuurista, en tarkoita suomalaista kulttuuria, eurooppalaista kulttuuria enkä edes länsimaalaista kulttuuria, vaan tarkoitan sitä yhtenäiskulttuurin muotoa, joka kattaa tällä hetkellä koko maapallon väestön joitain hajanaisia ja viimeisiä pyynti- tai paimentolaiskulttuureja lukuun ottamatta. Kaikkialla muualla meillä on hyvin pitkälti sama kulttuuri.

Kulttuurissamme on ympäri maailman joitain pieniä ja paikallisia jäänteitä liittyen esimerkiksi pukeutumiseen, kieleen ja taiteeseen, mutta pääasiallisesti elämä on järjestetty ympäri maapallon samalla tavalla ja se perustuu samoihin elinehtoihin. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että ihmiset käyvät palkkatöissä, joista he saavat rahaa, jolla voidaan tyydyttää elämän perustarpeet, kuten ruoka ja lämpö, ostamalla ne markkinoilta. Tämä yhteiskunta pyörii maailmanlaajuisessa kulttuurissamme teollisuuden ja teknologian keinoin. On syytä muistaa, että kyseessä ei siis ole mikään ainoa oikea tapa elää, mutta näin on ihmiselämä nyt ympäri maapalloa pääasiallisesti järjestetty ja muunlaiset, kestävämmät tavat ovat hyvin ahtaalla.

 

Mytologia ja myytit: Toinen keskeinen käsite on mytologia ja myytti. Se mitä meille yleensä tulee mieleen sanasta mytologia, on jotain joka kuuluu lähinnä historian tai uskonnon opettajan sanavarastoon. Ajattelussamme myytit kuuluvat jonnekin antiikin Kreikkaan tai pimeälle keskiajalle. Eiväthän ne koske meidän kulttuuriamme, joka perustuu järkeen ja tietoon, ei taikauskoisiin myytteihin ja satuihin.

Tällaisen lähestymistavan opimme kulttuuriltamme ja se sokeuttaa meidät omalta mytologialtamme. Nimittäin tosiasia on, että joka ikisen kulttuurin syvintä osaa on mytologia, joka ei ole taikauskoa tai satua. Mytologia on eräänlainen kulttuurin käyttöjärjestelmä. Se on kulttuurin pohjimmainen kerros, joka ohjaa kaikkea, mitä sen pinnalla tapahtuu. Kulttuurin mytologia tarjoaa vastauksia sellaisiin kysymyksiin kuin ”mistä olemme tulleet?” ”Missä olemme?” ”Mikä on tarkoituksemme?” ”Miksi olemme olemassa?” Jne.

Noihin kysymyksiin vastaamalla mytologia selittää kulttuurin maailmankuvaa myyttisten tarinoiden avulla. Nuo perustavaa laatua olevat tarinat, myytit, asettavat käsityskyvyllemme rajat. Myytit tekevät meistä kulttuurimme tarinoiden vankeja. Jos tarina on tasapainoinen, ei asiasta muodosta ongelmaa, mutta jos tarina on rikki, on sen kahleista syytä vapautua. Tästä seuraa, ettäniin kauan kuin emme havaitse kulttuuriamme ohjaavia myyttisiä tarinoita, pysyy suuntamme samana.

Myytit ovat taukoamatta kaikkialla ympärillämme. Me imemme mytologiaa itseemme perheeltä, koulusta, työpaikoilta, viihteestä, tiedotusvälineistä ja muista ihmisistä - kaikesta, mikä on kulttuurista. Mytologia on taukoamatonta taustahälyä, joten sitä on hyvin vaikea havaita, koska olemme siihen niin tottuneita. Asiaa voisi verrata vaikka ilmastointilaitteiden hurinaan nykytaloissa. Epätervettä taustamelua ei aina edes huomaa, koska se on kokoajan päällä. Mutta, kun sen havaitsee ja siihen kiinnittää huomiota, sitä on vaikea olla sen jälkeen huomaamatta.

Joka tapauksessa, jos emme pysty vaikuttamaan mytologiaamme eli kulttuurimme pohjavirtaan, joka ohjaa meitä tällä hetkellä kohti kivikkoisia koskia, onvaikeaa yrittää välttää tuonne koskeen joutumista kanootin suuntaa kääntämällä. Tästä tässä kirjoituksessa on kysymys. Meidän on avattava kokonaan uusi sivu-uoma vanhan virran rinnalle. Uusi tarina vanhan ja epätasapainoisuutensa jo kauan sitten osoittaneen tarinan rinnalle.

 

© luonnonvalo.fi / Isla Rasinkangas© luonnonvalo.fi / Isla Rasinkangas

MYYTIT

Alan nyt perata kulttuurimme vanhan tarinan mukaisia myyttejä, jotta voimme havaita ne ja yrittää korvata ne paremmilla. Näille myyteille on olemassa useita eri nimiä ja niitä on olemassa kosolti enemmän kuin osaan käydä läpi. Mikään virallinen lista tämä ei siis ole, eikä sellaista olekaan. Nostan kuitenkin esille mielestäni oleellisimmat.

 

Rationaalisuuden myytti: Rationaalisuuden myytissä on kyse siitä, että me kuvittelemme ohjaavamme elämäämme puhtaasti objektiivisella ja rationaalisella järjellä. Koska olemme niin älykkäitä, ja koska kulttuurimme perustuu puhtaasti järjelle, ei entisaikojen pimeä taikausko voi valistuksen aikaansaamaan kulttuuriimme vaikuttaa.

Tämä myytti on tietenkin ymmärrettävä ja sen kahleista vapauduttava, jotta voimme ylipäätään hyväksyä ajatuksen siitä, että on olemassa myyttejä, jotka vaikuttavat kulttuuriimme, ja että ne eivät ole mitään taikauskoa, vaan olemassa olevia sosiaalipsykologisia tosiseikkoja.

Kun järkeä painottavaa kulttuuriamme tarkastellaan kriittisesti, huomataan, että se järjellisen sijaan onkin hyvin järjetön. Tähän liittyen haluan siteerata suomalaista ajattelijaa ja toimijaa, Antti Majavaa, yhtä Mustarinda-seuran perustajista.

Näennäinen rationaalisuutemme on johtanut ihmiskunnan historian epärationaalisimpaan projektiin, kulutuskulttuuriin, joka täydellistyy vasta planeetan materiaalisten voimavarojen kuluessa loppuun.”

”Rajattoman kasvun ja rajallisen planeetan loogisen ristiriidan ratkaisemiseksi todellakin tarvitaan ison kokoluokan innovaatio. Jossain vaiheessa olisi hyvä keskustella siitä, voiko missään olosuhteissa syntyä innovaatiota, jonka avulla rajallisesta saadaan rajatonta.”

Rationaalisuuden myytti saa nyt jäädä hautumaan mieliimme, sillä muiden myyttien yhteydessä palaamme vielä monta kertaa siihen tosiasiaan, että järjen nimeen vannova kulttuurimme on täysin vailla järkeä.

 

Erillisyyden myytti: Seuraavakin myytti eli erillisyyden tai kahtiajaon myytti perustuu pitkälti valistuksen filosofiaan. Puhutaan dualistisesta todellisuuskäsityksestä, jossa ensinnäkin henki ja aine nähdään toisistaan irrallisina ja eristettyinä todellisuuden osatekijöinä. Siitä seuraa mm. länsimainen ihmiskuva, jossa täysin tosiseikkojen vastaisesti keho ja mieli erotetaan toisistaan.

Hengen ja aineen sekä kehon ja mielen erottamisen lisäksi toisistaan on erotettu tietenkin ihminen ja luonto. Tämä erillisyys on erityisen tärkeää tarinan jatkon kannalta, sillä se mahdollistaa luonnon käyttämisen mitä tuhoisimmilla tavoilla samalla uskoen, ettei moinen käyttäytyminen vaikuta meihin itseemme.

Olemme kuitenkin tulleet siihen pisteeseen, että tiedekin on alkanut lähestyä monilla eri aloilla sitä tosiseikkaa, että nämä kahtiajaot ovat lumetta. Rationaalisen ihmisen on pakko myöntää kahtiajakojen mahdottomuus. Hyvänä esimerkkinä sekä kehon ja mielen että ihmisen ja luonnon yhteydestä toimii uusin tutkittu tieto suolistomikrobiston vaikutuksista mieleemme. Köyhä flora suolistossa altistaa ihmisen monien muiden sairauksien ohella mm. masennukselle.

Kuinka tuohon tietoon sopii maailmankuva, jossa keho ja mieli ovat toisistaan erillään? Missä vaiheessa ihminen loppuu ja luonto alkaa, kun ruuastamme ja ympäristöstämme peräisin olevat pieneliöt vaikuttavat mielenterveyteemme ja jopa persoonallisuuteemme?

Entä mitä ihmisen ja luonnon yhteydestä kertoo meille viime vuosien vakuuttava tutkimustieto luonnonympäristöjen terveysvaikutuksista? Luontoympäristössä stressihormonien taso ja verenpaine alenevat, myönteiset ajatukset lisääntyvät jne. Olet mitä syöt ja missä elät. Tiukasti kehomme sisälle rajattu minuus on siten loppujen lopuksi kulttuurinen ajatusrakennelma, myytti, joka ei perustu ollenkaan aineelliseen todellisuuteen.

 

© luonnonvalo.fi / Isla Rasinkangas© luonnonvalo.fi / Isla Rasinkangas

Luonnonherruusmyytti: Erillisyyden myytti on edellytys tarinamme jatkolle eli luonnonherruusmyytille, jolle tiettyjen uskontojen ihmiskeskeiset tulkinnat olivat luoneet valistuksen aikakaudelle tultaessa otollisen pohjan: Ihminen on luotu luomakunnan herraksi. On siis ajateltu, että ihmisen jumalallinen alkuperä puhaltaa ihmiseen aineen lisäksi hengen, ja se oikeuttaa meidät maailman hallitsijoiksi. Olemme toimijoita eli subjekteja, kun muu luonto nähdään mekaanisena ja käytettävänä objektina, joka on meidän tarpeitamme varten luotu.

Nykyäänhän luonnonherruutta ei maallistuneessa kulttuurissamme enää yritetä perustella jumalallisella alkuperällä, vaan älykkyydellä. Meillä on oikeus, koska älykkyytemme asettaa meidät luomassamme hierarkiassa korkeimmalle. Tämä temppu on älyllisesti aika epärehellinen. Silläihminen nostaa itse oman erityispiirteensä ylitse muiden.

Yhtä hyvin voisimme ajatella, että nopeus tai hajuaisti ne vasta eläimen arvon määrittävätkin! On kuitenkin ymmärrettävää, että emme näin tee, koska silloin olisimme itse luomassamme hierarkiassa aivan pohjasakkaa. Mutta mitäs sitten, kun tiede on alkanut uhata älykkyytemme ainutlaatuisuuttakin? Eri eläinten käsittämättömistä älyllisistä kyvyistä on vasta alettu saada pientä osviittaa.

Ainoa oikeutus luonnonherruudelle on siten vahvimman oikeus eli väkivalta ja voima. Mitä se kertoo älykkyyden laadusta kulttuurissamme? Viisautta se ei ainakaan ole, vaikka siihenkin olisi lajillamme mahdollisuuksia.

 

Kehityksen myytti: Seuraavan myytin jälkeen tarina alkaa olla pääpiirteittäin kasassa. Tarina menee siis jotakuinkin näin:

Me ihmiset olemme ainutlaatuisuutemme vuoksi arvokkaampia kuin muut elämänmuodot, ja siksi olemme oikeutettuja hallitsemaan ja käyttämään maapallon luonnonvaroja ja elintilaa älykkyytemme avulla omiin tarkoitusperiimme niin kuin parhaaksi katsomme. Kun toteutamme tuota tarkoitustamme, meitä odottaa aika, jolloin hallitsemme luontoa täydellisesti, ja kaikki on onnellisesti ja hyvin. Olemme silloin viimeinkin oman kohtalomme herroja.

Kyse on siis kehityksen myytistä, joka jatkaa tarinaa vielä näin:

Olemme aloittaneet pohjalta, villeinä, ja vähitellen olemme kohonneet yhä ylväämmin kohti meille alusta asti tarkoitettua kohtaloamme. Yhä on meidän jatkettava tällä tiellä, sillä tulevaisuudessa meitä odottaa maanpäällinen paratiisi ja se on ainoa oikea tie.

Meitä ohjaava tarina on siis eräänlainen maallinen versio uskonnollisesta taivaaseenastumisopista. Tässä ja nyt osana elämän ikuista kiertoa ei riitä, vaan mytologiamme pakottaa meidät vimmaiseen eteenpäin pyrkimiseen kohti myyttistä onnea, joka pakenee aina tulevaisuuteen.

Luonnonkansoista puheen ollen tähän myyttiin sisältyy tietenkin myös tarina siitä, missä olisimme ilman kehitystä. Olisimme kurjia villejä, jotka jatkuvasti kamppailevat elämästä ja kuolemasta.

Totuus on tässä tarua maltillisempi. Kun ihminen siirtyi liikkuvasta metsästäjä-keräilijä -elämäntavasta maanviljelyskulttuuriin, ihmisten terveys heikkeni. Tuli kulumisvikoja, ravinteidenpuutosta, kariesta, reumaa ja uusia infektiosairauksia. Varhaiset maanviljelijät olivat kooltaan pienempiä kuin pyyntikulttuuriset ihmiset. Entä oliko ja onko pyyntikulttuurisen ihmisen elinikä tavattoman paljon lyhyempi kuin teollistuneen ihmisen? Tutkimusten mukaan keskimääräinen elinikä oli huomattavasti lyhyempi kuin meidän, mutta se johtui pääosin lapsikuolleisuuden suuruudesta. Lapsuuden jälkeisessä elinajanodotteessa ei sen sijaan ole niin merkittävää eroa kuin helposti kuvittelemme.

Lämpimillä seuduilla ns. työtä tehtiin suhteellisen vähän, ankarammissa oloissa tietysti paljon enemmän. Työstä puhuttaessa on syytä huomata, että muinaiselle ihmiselle oli tuskin luontevaa erottaa työtä muusta elämästä meidän tavallamme, sillä työ oli tekemistä oman päivittäisen olemassaolon vuoksi vastoin meidän työtämme, jonka aikaansaannoksia emme usein konkreettisesti näe, ja jonka lopullinen merkitys kokonaisuuden kannalta pysyy turhauttavalla tavalla hämärän peitossa.

En halua romantisoida pyyntikulttuurista elämäntapaa, sillä ei sekään mikään paratiisi ole ollut. Haluan osoittaa, että kulttuuriimme pesiytyneet käsitykset teollisen elämänmuodon ulkopuolella olevista ihmiskulttuureista ovat monessa tapauksessa perusteettomia ja mustavalkoisia. Ne ovat sellaisia, jotta ne vakuuttaisivat meitä oman elämäntapamme ylivertaisuudesta.

Tällä kertaa en oikein tiedä, voidaanko kehityksen myyttiä varsinaisesti murtaa. En tiedä onko se mahdollista, sillä kyse on niin vahvasti uskonnollisesta myytistä. Kyse on vähän samasta asiasta kuin yrittäisin todistaa, onko jumalaa olemassa tai mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Kehityksen myytti on siten uskontoa, ja siksipä sen kulttuurista ilmenemismuotoa voidaan sanoa myös kehitysuskoksi.

Ehkä saamme jonkinlaisen näkökulman aikaskaalasta, jossa asiat ovat tapahtuneet. Nykyihminen oli toistasataatuhatta vuotta olemassa metsästäjä-keräilijänä. Muutoksia työkaluissa ja kulttuurissa toki tapahtui jatkuvasti, mutta merkittäviä muutoksia tapahtui hyvin harvoin, puhutaan kymmenistätuhansista vuosista. Ihminen alkoi viljellä maata reilut 10 000 vuotta sitten. Suuret sivilisaatiot syntyivät, romahtivat ja muuttivat muotoaan tuhansia vuosia sitten. Teollisuus, valistus ja kehityksen myytti alkoivat kantaa kulttuuriamme parisataa vuotta sitten. Kuinka voimme näin lyhyen silmänräpäyksen perusteella tehdä minkäänlaisia oletuksia siitä, että nykyinen materiaalinen kehitys on sellainen ilmiö, joka jatkuu hamaan tulevaisuuteen?

 

YHTEENVETO VANHASTA TARINASTA

Vanha tarina on nyt kasassa. On siis rationaalisuuden myytti, jonka mukaan kaikki tekemisemme perustuu objektiiviseen järkeen. On erillisyyden myytti, joka osoittaa erillisyytemme ja irrallisuutemme meitä ympäröivästä todellisuudesta, jolloin se mitä teemme ympäristöllemme ei vaikuta meihin itseemme. Luonnonherruusmyytin mukaan meillä on oikeus maapallon hallintaan ja se on ainutlaatuisuutemme vuoksi jopa kohtalomme, jota emme saa laiminlyödä. Lopulta, kehityksen myytin mukaan, kun toteutamme tuota kohtaloamme ja elämme myyttien mukaisesti, menemme eteenpäin kohti ihmisen luomaa paratiisia maan päällä.

On tärkeää huomata, että monet kulttuurimme myyteissä esiintyvät ajatukset ovat tämän päivän ihmisille pöyristyttäviä ja hupaisiakin. Se, että emme välttämättä ajatuksen tasolla hyväksy niitä ei kuitenkaan ainatarkoita sitä, että toimisimme vastoin kulttuurimme myyttisiä malleja. Ainakaan se ei poista sitä tosiasiaa, että kollektiivisesti ne ovat edelleen tehokas moottori ihmiskunnan toiminnalle.

 

IDEOLOGIAT

Tuollaiset ovat kulttuurimme perustukset paljaaksi riisuttuina. Ne johdattavat meitä tällä hetkellä tulevaisuuteen, joten ei ole ihme, että suunta pysyy sitkeästi huolestuttavana.

Suunta pysyy huolestuttavana, koska myytit ilmenevät kulttuurissa ideologioina. Ideologiat kannustavat ja suuntaavat ihmisten toimintaa. Meidän kulttuurimme mytologia muodostaa mm. sellaisia ideologioita kuin rajaton talouskasvu rajallisella planeetalla, teollinen kulutuskapitalismi sekä teknologinen edistysusko. Näistä ideologioista ei päästä eroon niin kauan kuin kulttuurimme myyttiset tarinat säilyvät samoina.

 

© luonnonvalo.fi / Isla Rasinkangas© luonnonvalo.fi / Isla Rasinkangas

RIKKI, TUHOISA JA USKOON PERUSTUVA

Kirjoituksen alussa lupasin osoittaa, että mytologia, jolle elämäntapamme perustuu, on rikki, tuhoisa ja sokeaan myyttiseen uskoon perustuva.

 

Rikki: Millä tavalla mytologiamme on rikki? Ensinnäkin, kuten olen osoittanut, tieteellisetkään tosiseikat eivät tue myyttisiä tarinoitamme, vaan ovat sen kanssa syvässä ristiriidassa. Luulisi, että se on mahdotonta järjen nimeen vannovalle kulttuurille, mutta niin on asian laita.

Todellisuus ei muutenkaan vastaa sitä kuvaa, jonka kulttuurimme mytologia meille piirtää. Ehkä se vastasi vielä 50-luvulla, mutta laajempi ympäristöherätys, lähtölaukauksenaan Rachel Carsonin äänetön kevät, on saanut meidät huomaamaan, että vaikka elämme kulttuurimme oikeana ja hyvänä pitämällä tavalla, asiat menevät silti erityisesti ympäristönäkökulmasta huonompaan suuntaan.

Mitä haittaa siitä sitten on, että mytologia on rikki eikä vastaa todellisuutta? Vaikutukset ovat vakavat. Kuten alussa kerroin, mytologian tarkoitus on kertoa ihmisille tarinaa heidän paikastaan ja tarkoituksestaan. Jos tuo tarina todellisuudesta on ristiriidassa havaitun todellisuuden kanssa, ihmiset ovat eksyneitä ja vailla kunnollisia kiinnekohtia olemassaolon kudelmaan – he ovat yksin ajelehtimassa äärettömällä ulapalla ilman näköyhteyttä maihin. Vaikutukset sekä yksilöihin että yhteiskuntaan ovat valtavat.

Toisekseen mytologiamme ristiriitaisuus tekee meistä erityisen alttiita sille kulttuuriselle taustahälylle, josta kirjoitin alussa. Voidaan puhua suoraan myös kulttuurisesta propagandasta, jota sen levittäjätkään eivät yleensä pidä propagandana.

Ihminen tarvitsee eheän maailmankuvan pysyäkseen tasapainossa. Koska maailmankuvamme on niin perustavalla tavalla rikki, me suorastaan vaadimme ja tarvitsemme propagandaa, kulttuurista taustahälyä. Tarvitsemme vakuuttelua siitä, että kaikki on niin kuin pitääkin, ja että voimme jatkaa niin kuin ennenkin. Olemme siis alttiita propagandalle ja aivopesulle, mitä kuluttajakapitalismi hienosti hyväksikäyttää. Tieto ja henkilökohtainen oivallus ovat tuolle aivopesulle ainoat rokotteet.

Tuhoisa: Mytologian ja siihen pohjautuvan elämäntapamme tuhoisuuden perustelemiseen minun ei onneksi tarvitse tuhlata aikaamme. Tiedämme kyllä, mihin tällainen ajattelutapa johtaa ja on johtanutkin. Tietoa on olemassa paljon, jos vain rohkenemme ottaa sen vastaan.

Usko: Kolmanneksi lupasin osoittaa, että elämäntapamme ja sen taustalla oleva mytologia perustuvat sokeaan tosiasioista piittaamattomaan uskoon. On käynyt niin, että yleensäkun ympäristön tilaa ja tulevaisuutta pohditaan, vastakkain ovat tieteellisiin tosiseikkoihin perustuva ympäristöhuoli ja teknologiseen edistysuskoon pohjautuva optimismi. Ensimmäinen on vaihtoehtoliikehdintää ja jälkimmäinen kulttuurista valtavirtaa.

Voit myös itse hetken miettiä, mitä muuta meille tarjotaan rajattoman kasvun ja ”kestävän” kehityksen tueksi kuin uskoa? Voit lähettää minulle sähköpostia, jos keksit jotain.

 

© luonnonvalo.fi / Isla Rasinkangas© luonnonvalo.fi / Isla Rasinkangas 

OSA II – UUSI TARINA, JOTA TARVITSEMME

Jatketaan artikkelin lempeämpään puoliskoon, joka antaa viitteitä siitä, millainen uusi ja tasapainoisempi mytologia voisi olla, ja miten se muuttaisi tapaamme suhtautua olemassaoloomme. Kaikki kirjoittamani pohjautuu itseäni viisaampien ajattelijoiden lisäksi paljon omiin tutkimuksiini, pohdintoihini sekä kokemuksiini, joten mikään valmis ja lopullinen totuus tämä muotoilemani tarina ei ole, eikä sellaista ole olemassakaan.

Tämä on kuitenkin jonkinlainen soppa, josta voit kauhoa jotain omalle lautasellesi, mutta jonne voit myös itse lisätä mausteita. Uuden mytologisen tarinan luominen on yhteisöllinen prosessi. Se on eräänlaista tutkimusmatkailua, jossa jokaisen kokemukset ja ajatukset voivat avata uusia ulottuvuuksia.

Perustelin kirjoituksen ensimmäisessä osassa, miksi kulttuuriamme ohjaava mytologia on rikki. Mytologian tarkoitushan on siis antaa jonkinlaisia ohjeita siitä, miten on elettävä, jotta kulttuurin selviytyminen olisi turvattu. Tämän mytologia saa aikaan kertomalla ihmisille tarinaa heidän paikastaan ja tarkoituksestaan eli vastaamalla perimmäisiin kysymyksiin: Mistä olemme tulleet ja keitä olemme? Missä olemme? Mikä on tarkoituksemme?

Ihmiskunta on ennen kokemattomassa kriisitilanteessa ja kriisitilanteessa yhteisö ammentaa ohjeita kulttuuriperimästään eli lopulta mytologiastaan. Niin tapahtuu meidänkin kulttuurissamme nyt, kun ehdotamme ongelmiemme ratkaisuiksi aina vain tehokkaampaa teknologiaa ja yhä suureellisempaa hallintaa. Voimme kuitenkin huomata, että juuri kulttuurimme mytologia on syvällä ongelmien taustalla.

Albert Einstein onkin sanonut osuvasti, että "emme voi ratkaista ongelmia ajattelemalla samalla tavalla kuin silloin, kun loimme ne."

Tämän vuoksi meidän on alettava kertoa uutta tarinaa. Sitä joudumme etsimään kulttuuriamme paljon vanhemmista ja syvemmistä vesistä. Joudumme etsimään sitä omasta lihastamme ja mielestämme – eläimestä nimeltä ihminen – sekä niistä kulttuureista, olemassa olevista ja kadonneista, jotka ovat kyenneet tasapainoisempaan elämäntapaan. Joudumme etsimään sitä Maa-planeetastamme, josta olemme kaiken muun elollisen tavoin riippuvaisia. Joudumme etsimään sitä kosmoksesta, jonka osia kaikki olemassa oleva on.

Tässä tehtävässä tieteellinen tieto, esivanhempiemme viisausja oma sekä yhteisöllinen ajattelumme ja kokemuksemme ovat meille suureksi avuksi. Suurimpana opettajana meille onkin itse luonto.

 

MISTÄ OLEMME TULLEET? KEITÄ ME OLEMME?

Alan nyt kirjoittaa uutta tarinaa etsimällä vastauksia kuhunkin perimmäiseen kysymykseen. Ensimmäisenä pohdin kysymystä siitä, mistä olemme tulleet, joka samalla kertoo meille sen, keitä me pohjimmiltaan olemme.

Kaikki olemassa oleva on samaa tähtisumua kuin mikä tahansa aine maailmankaikkeudessa. Samasta pisteestä lähtöisin. Maailmankaikkeuden alati avautuva prosessi on muuttanut ainetta jatkuvasti kohti monimutkaisempaa rakennetta ja ilmenemistapaa. Galaksien, tähtien ja planeettojen järjestyttyä aine alkoi suotuisissa olosuhteissa järjestyä yhä monimutkaisemmaksi. Syntyi molekyylejä ja lopulta itsestään järjestyvää ainetta, alkeellista elämää, joka sekin alkoi pyrkiä kohti yhä monimutkaisempaa luonnetta. Elämästä syntyi lopulta tietoisuus, joka sekin alkoi kehittyä kohti monimutkaisempia ulottuvuuksia. Näin huomaamme tulleemme tietoisiksi itsestämme – maailmankaikkeudesta. Laajimmassa merkityksessä olemme edelleen avautuva maailmankaikkeus ihmettelemässä omaa olemassaoloaan. Pieni osa kaikkea ja yhtä sen kanssa.

Siirrytään suurista linjoista kohti vähän pienipiirteisempiä. Keitä me olemme ihmisinä ja mistä olemme tulleet? Yksi Suomen vaikutusvaltaisimmista filosofeista, Georg Henrik von Wright on kirjoittanut nykytilannettamme osuvasti kuvaavan mietteen:

Kun ajatellaan niitä ihmisen hyvinvointiin kohdistuvia uhkia, joita ovat nostaneet esiin muutokset toisaalta keskinäisissä inhimillisissä suhteissamme, toisaalta yhteisessä suhteessamme luontoon, voidaan kysyä onko teollinen elämänmuoto biologisesti sovelias ihmisille.”

Millaista elämää kehomme ja mielemme on virittynyt elämään? Olemme usein ällistyttävän epätietoisia siitä, kuinka suuri vaikutus perimämme ja elinolosuhteidemme välisellä ristiriidalla on hyvinvointiimme. Meillä on edelleen sama kehon ja mielen muodostama kokonaisuus, joka on sopeutunut metsästäjä-keräilijä -elämäntapaan. Se on parhaimmillaan pienessä yhteisössä, luonnontilaisen ympäristön vaikutuspiirissä, tukena ja turvanaan välittömässä läheisyydessä olevat tutut ihmiset. Nyt on sanottava vielä uudemman kerran, että en edelleenkään yritä väittää, että metsästäjä-keräilijät elävät jonkinlaisessa paratiisisissa. Kerron vain meistä ihmisistä.

Muutos, jonka armoilla ihminen on viimeiset 100 000 vuotta ollut, on siis ennen kaikkea kulttuurinen, ei biologinen. Kun mietimme, kuinka perusteellisesti kulttuurimme on tuossa ajassa muuttunut samalla, kun oleellista biologista sopeutumista ei ole ehtinyt tapahtua, ei ole ihme, että olemme ihmiselle hyvin vieraassa tilanteessa.

Kulttuurin muutos on siis ollut ihmistä ohjaava voima jo pitkään, mutta nyt se on kiihtynyt niin nopeaksi, ettei se voi enää pitkään jatkua. Aina on tapahtunut kehitystä, mutta se ei ole ollut ongelma niin kauan kuin se oli niin hidasta, että yhteisöt ehtivät sopeutua muutokseen. Meillä ei enää ole samaa mahdollisuutta, koska innovaatiot ja kehitys tulvivat elämäämme hallitsemattomana vyörynä.

Nyt on muistettava, että muinaiset ihmisetkään eivät ole olleet pyhimyksiä ja luonnonsuojelijoita. Kun metsästysteknologia kymmeniätuhansia vuosia sitten kehittyi vauhdilla, ajoivat monet kansat itsensä pulaan tappamalla tärkeimmät saaliseläimensä kadoksiin. Kulttuurit ovat vastanneet kahdella tavalla saaliseläintensä vähenemisen aiheuttamaan haasteeseen: alkamalla viljellä maata tai opettelemalla tasapainoisen ja omaa mahtia rajoittavan elämäntavan. Jälkimmäinen on toteutunut mm. monilla Afrikan alkuperäiskansoilla, joiden mytologiasta kuvastuu suuri ekologinen viisaus. Heillä onkin ollut kauimmin aikaa harjoitella tasapainoista olemassaoloa muun elonyhteisön kanssa. Samanlainen vire on myös esimerkiksi Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen mytologiassa.

Tuo antaa toivoa meille valitessamme nyt kahdesta vaihtoehdosta, jotka ovat käytännössä samat kuin reilut kymmenentuhatta vuotta sitten: joko yritämme sulauttaa itsemme ja maapallon yhä syvemmin teknosfääriin tai sitten opettelemme tasapainoisen ja omaa mahtiamme rajoittavan elämäntavan. Jälkimmäinen vaihtoehto on aiemmin ollut mahdollinen.

Näin voimme siis etsiä viisautta uuteen tarinaamme niiltä ihmisiltä, olleilta ja olevilta, jotka ovat tasapainoisemmassa elämäntavassa eläneet - luonnonkansoilta sekä omilta juuriltamme eli pohjoisilta esivanhemmiltamme, joiden maailmankuvassa kehitys ei sen huomaamattomuuden vuoksi ollut saanut myyttistä hahmoa ja voimaa. Kautta aikain kulttuurit kehittyivät vastaamaan ympäröivien luonnonolosuhteiden asettamiin haasteisiin. Yhteisöjen selviytymistä haitanneet tavat ja niitä harjoittaneet yhteisöt hävisivät. Jäljelle jäivät ne, jotka järjestivät elämäntapansa ylisukupolvista eli kestävää ja siten tasapainoista selviytymistä parhaiten palvelevalla tavalla.

Tuosta viisaudesta meidän on syytä ammentaa se, mitä omaan aikaamme on ammennettavissa. Emme nimittäin voi palata noihin aikoihin eikä sitä kannata siksi haihatella. Meidän on luotava oma tarinamme, ja siihen saamme näkemystä ikiaikaisesta viisaudesta.

Tarinan luku:Emme ole yksin. Olemme yhdessä olemassa mei edeltäneiden ja meidän jälkeemme tulevien ihmissukupolvien kanssa. Heidän viisautensa näyttää meille suuntaa. Olemme yhdessä olemassa koko avautuvan kaikkeuden kanssa, joka meidänkin kauttamme on alkanut hämmästellä itseään.

 

© luonnonvalo.fi / Isla Rasinkangas© luonnonvalo.fi / Isla Rasinkangas 

MISSÄ OLEMME?

Niin, missä me olemme? Vastaus on helppo. Maapallollahan me olemme. Emme yleensä kuitenkaan esitä erittäin tarpeellista jatkokysymystä: mitä se tarkoittaa meidän kannaltamme? Mitä on olla olemassa maapallolla?

Kulttuurimme ihminen pohtii usein, onko muualla avaruudessa älykästä elämää. Tämä kysymys esitetään monesti muodossa ”olemmeko yksin universumissa?” Se on mielestäni hämmästyttävä kysymys, josta kaikuu pelottava yksinäisyys, johon kulttuurimme ihminen on ajautunut.

Tarinamme eristäminä yritämme epätoivoisesti löytää muualta avaruudesta seuraa. Kaipuussamme emme huomaa kaikkia niitä seuralaisia, jotka ovat jatkuvasti aivan nenämme alla täällä kotiplaneetallamme! Joet ja järvet, metsät ja suot, tunturit ja kalliot. Kuuset ja männyt, koivut ja pihlajat, mustikat ja puolukat. Leppäkertut ja perhoset. Rastaat, tiaiset ja peipposet. Oravat ja jänikset. Hauet ja ahvenet. Hirvet ja karhut. Ahmat ja majavat. Koko muu elonyhteisö on täällä rinnallamme, jos vain huomaisimme sen. Mutta voidaksemme hallita sitä ilman tunteita, mytologiamme on eristänyt meidät. On siis korkea aika palauttaa yhteys kanssaolentoihimme.

Entä missä olemme ajallisesti? Mikä on tilanteemme nyt? Tilanteemme on epävarma ja hyvin vaikea, minkä takia yritämme mitä mielikuvituksellisimmin keinoin olla huomaamatta sitä. Se on luonnollinen mutta myös hyvin haitallinen reaktio, sillä se estää meitä tarttumasta toimeen. Turrutus ja apatia eivät ole keinoja selviytyä maailmantuskasta. Ne ovat siitä johtuvia vaivoja, jotka voi hoitaa.

Ainoa keino selviytyä maan puolesta tuntemastamme surusta, joka voi olla tietoista tai tiedostamatonta, on todellisuuden hyväksyminen ja toimiminen parhaansa mukaan. Nimittäin kun kohtaamme myötätuntoisesti oman surumme siitä, mitä olemme omalle kodillemme tekemässä, avautuvat kanavat myös syvään rakkauteen, kauneuteen ja arvostukseen. Kiitollisuuteen.

Amerikkalainen kirjailija Marilyn Krysl on kirjoittanut oivasti: ”Kun kiellät pimeän, pilkkaat valoa.” Perään haluaisin itse vielä lisätä: Kun kohtaat pimeän, avaudut valolle.”

Tarinan luku: Emme ole yksin. Olemme yhdessä olemassa maapallon ja sen elonyhteisön kanssa. Olemme välittömässä kohtalonyhteydessä kaiken meitä ympäröivän kanssa. Olemme olemassa vain yhdessä luonnon kanssa, joten tekemällä hyvää luonnolle teemme hyvää itsellemme.

Olemme olemassa ihmiskunnalle ja maapallolle epävarmana ja haastavana aikana. Kohtaamalla maailman avoimin sydämin havaitsemme, miten nykytilanne vaikuttaa meihin. Samalla huomaamme uusia voimavaroja sekä uutta toivoa ja tarmoa, sillä kun sallimme itsemme tuntea Maan tuskan, sallimme itsellemme myös Maan voiman. Avaamme mahdollisuuden syvempään rakkauteen, kauneuteen ja arvostukseen.

 

MIKÄ ON TARKOITUKSEMME?

Suomalaisen kalevalaisen viisauden kantaja Johannes Setälä on todennut, että emme saa ajatella, että olemme merkityksellisiä, mutta emme saa ajatella olevamme merkityksettömiäkään. Ihmiskunta on nyt suuressa epätasapainossa, ja meidän tarkoituksemme on tehdä parhaamme tasapainon palauttamiseksi. Meillä kaikilla on pieni mutta merkityksellinen tehtävämme tässä kaikessa. Tämän tunnistaminen vapauttaa meidät apatiasta. Kenenkään ei tarvitse saada ihmeitä aikaan, mutta joka ikisellä on oma lahjansa annettavanaan. Toiminta hyvän puolesta antaa mielelle voimaa, iloa ja kestävyyttä.

Entä mikä on olemassaolomme laajempi, ikiaikainen tarkoitus? Miksi jotain on olemassa, kun voisi olla olemattakin? Kun tarkastelemme syvästi kaikkeuden olemusta, havaitsemme, että olemassaolo on syytä nähdä suurena luovuuden juhlana. Tällä hetkellä ihmiset eristäytyvät tuosta juhlasta parhaansa mukaan yksinäisyyteen ja irrallisen olemassaolon sattumanvaraisuuteen. Tarkoituksemme on kuitenkin osallistua juhlaan eikä yrittää hallita sitä. Osallistua suureen luonnon kiertoon ja juhlia niiden olemassaolon muotojen kanssa, jotka ovat kukoistavalle planeetallemme meidän seuraksemme syntyneet.

Tarinan luku: Edessämme odottaa tuntematon. Olemme kuitenkin etuoikeutettuja, koska saamme olla olemassa aikana, jolloin meillä on mahdollisuus edistää ihmiskulttuurin muutosta kohti tasapainoa, kukin parhaansa mukaan. Tarkoituksemme on tehdä oma pieni mutta merkityksellinen osamme tasapainon puolesta. Niin toimimalla ja paikkamme muistamalla,olemme osa olemassaolon suurta ja luovaa juhlaa.

 

© luonnonvalo.fi / Isla Rasinkangas© luonnonvalo.fi / Isla Rasinkangas

LOPUKSI

Kertauksen vuoksi kerron vielä Vanhan tarinan, jonka mukaan kulttuurimme edelleen elää:

Me ihmiset olemme ainutlaatuisuutemme vuoksi arvokkaampia kuin muut elämänmuodot, ja siksi olemme oikeutettuja hallitsemaan ja käyttämään maapallon luonnonvaroja ja elintilaa älykkyytemme avulla omiin tarkoitusperiimme niin kuin parhaaksi katsomme. Kun toteutamme tuota tarkoitustamme, meitä odottaa aika, jolloin hallitsemme luontoa täydellisesti, ja kaikki on onnellisesti ja hyvin. Olemme silloin viimeinkin oman kohtalomme herroja.

Olemme aloittaneet pohjalta, villeinä, ja vähitellen olemme kohonneet yhä ylväämmin kohti meille alusta asti tarkoitettua kohtaloamme. Yhä on meidän jatkettava tällä tiellä, sillä tulevaisuudessa meitä odottaa maanpäällinen paratiisi ja se on ainoa oikea tie.

Kun vertailemme näiden kahden tarinan sävyjä, ainakin minulle on selvää, kumpi tuntuu oikeammalta ja paremmalta. Siksi valitsen sen. Se on mahdollisuus myös sinulle, sillä tasapainoisemman tarinan voi luoda jo nyt, ja sitä voi toteuttaa parhaansa mukaan. Juuri se on tärkeää nykyisessä tilanteessamme. Asioiden vastustaminen on aina negatiivinen lähestymistapa. Sitäkin joissain akuuteissa tapauksissa tarvitaan, mutta se ei vetoa laajemmalti ihmismieleen. Tarvitsemme ihmisiä, jotka luottavat tasapainoisempiin tarinoihin ja tuovat tuota tarinaa näkyväksi osaksi omaa elämäänsä. Se kuvastuu ihmisen hyvinvointiin, tekemisiin ja olemukseen ja houkuttelee siten muita samaan suuntaan.

Lopuksi kerron vielä Uuden tarinan kokonaisuudessaan sellaisena kuin se minulle näyttäytyy:

Emme ole yksin. Olemme yhdessä olemassa mei edeltäneiden ja meidän jälkeemme tulevien ihmissukupolvien kanssa. Heidän viisautensa näyttää meille suuntaa. Olemme yhdessä olemassa koko avautuvan kaikkeuden kanssa, joka meidänkin kauttamme on alkanut hämmästellä itseään.

Olemme yhdessä olemassa maapallon ja sen elonyhteisön kanssa. Olemme välittömässä kohtalonyhteydessä kaiken meitä ympäröivän kanssa. Olemme olemassa vain yhdessä luonnon kanssa, joten tekemällä hyvää luonnolle teemme hyvää itsellemme.

Olemme olemassa ihmiskunnalle ja maapallolle epävarmana ja haastavana aikana. Kohtaamalla maailman avoimin sydämin havaitsemme, miten nykytilanne vaikuttaa meihin. Samalla huomaamme uusia voimavaroja sekä uutta toivoa ja tarmoa, sillä kun sallimme itsemme tuntea Maan tuskan, sallimme itsellemme myös Maan voiman. Avaamme mahdollisuuden syvempään rakkauteen, kauneuteen ja arvostukseen.

Edessämme odottaa tuntematon. Olemme etuoikeutettuja, koska saamme olla olemassa aikana, jolloin meillä on mahdollisuus edistää ihmiskulttuurin muutosta kohti tasapainoa. Kukin parhaansa mukaan. Tarkoituksemme on tehdä oma pieni mutta merkityksellinen osamme tasapainon puolesta. Niin toimimalla ja paikkamme muistamalla, saamme osallistua olemassaolon suureen ja luovaan juhlaan.

 

Kirjallisuutta eräiltä ajattelijoilta ja tutkijoilta, joiden viisaudesta olen kiitollisena saanut vuosien varrella ammentaa, ja joiden opetuksista olen ammentanut tätäkin kirjoitusta varten:

 

Berg, Lasse: Kalaharin aamunkoitto

Berry, Thomas: The Dream of the Earth

Ellul, Jacques: The Technological Society

Ellul, Jacques: Propaganda – The Formation of Men's Attitudes

Heiskanen, Kailo (toim.): Ekopsykologia ja perinnetieto

Macy, Joanna: Maailma rakastajana ja minuutena

Roszak, Gomes, Kanner (toim.): Ecopsychology

Quinn, Daniel: Ismael – Tarina, jonka vankeja me olemme

Setälä, Johannes: Aika