Your browser version is outdated. We recommend that you update your browser to the latest version.

Maa kutsuu

Kuva: NASA/JPL-Caltech/Cornell Univ. Kuva: NASA/JPL-Caltech/Cornell Univ.

Teollisen kulttuurin ihmisillä vaikuttaisi jälleen olevan voimakas pyrkimys avaruuteen. Mediassa on tämän tästä juttuja Marsiin menemisestä ja jopa sen pysyvästä asuttamisesta. En kuitenkaan ole vielä löytänyt järkevää vastausta erääseen minua askarruttavaan kysymykseen: miksi sinne on päästävä?

Tuo kysymys askarruttaa vielä enemmän, kun ajattelen sitä työn, luonnonvarojen ja rahan määrää, joka Marsin tavoitteluun uppoaa, ja joka voitaisiin käyttää muuhunkin. Taloudelliset arviot esimerkiksi Nasan Mars-lennon kustannuksista liikkuvat sadoissa miljardeissa dollareissa. Meillä olisi kuitenkin paljon tärkeämpiäkin huolenaiheita kuin se, miten pystymme asuttamaan kylmän, myrkyllisen, hengitysilmattoman ja juomavedettömän kiviplaneetan, jota avaruussäteily pommittaa armottomasti.

Yksi sellainen on oman kotiplaneettamme elämää ylläpitävien järjestelmien kriisi. Mitä voisimme saada aikaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi tai luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi niillä resursseilla, joita nyt syydetään uskonnollis-myyttisiä sävyjä saavaan avaruusunelmointiin? Tätä taustaa vasten haave Marsin asuttamisesta alkaa näyttää todellisuudentajuttomalta houreelta.

Kuulemma toivotaan, että Mars-projektin inspiroimana syntyy teknologiaa, joka auttaisi ympäristöongelmiemme ratkaisemisessa, mutta eikö epävarman toivon sijaan kannattaisi kohdistaa kaikki mahdolliset resurssit suoraan meneillään olevan ympäristökriisin hoitoon niillä keinoilla, jotka ovat mahdollisia heti?

Kuvan lisenssi: CC0Kuvan lisenssi: CC0Vaikuttaa huolestuttavasti siltä, että nykyihminen on lumoutunut kehitysuskostaan niin pahasti, että pitää ympäristökriisin ratkaisemista toissijaisena Mars-lentoon nähden. Miksi maapallosta huolehtiminen ei herätä samanlaista kunnianhimoa ja päättäväisyyttä, joka kohdistuu miehitettyyn Mars-lentoon?

Vastaus piilee siinä, että Mars-lento ei vaadi ihmisiltä maailmankatsomuksellista muutosta. Resurssit sotkujemme korjaamiseksi ovat nimittäin varmasti olemassa, niitä kun näyttää riittävän tuhlattavaksi kirjaimellisesti taivaan tuuliin. Aineellisesti täysin mahdollisen muutoksen estävät siis aineettomat seikat. Suurin niistä on kehitysuskon kyllästämä maailmankuva ja ajattelu, jotka ohjaavat ennemmin tavoittelemaan tähtiä kuin uskomaan, että planeetallamme on rajat, jotka koskevat myös ihmisiä.

Joidenkin mukaan ”Marsin valloittaminen” olisi ihmiskunnan suurin saavutus. Minulla on parempi ajatus: ihmiskunnan ylivoimaisesti suurin saavutus olisi aiheuttamamme ympäristökriisin korjaaminen ja muutos, joka mahdollistaisi tasapainoisen ja kestävän elämäntavan kotiplaneetallamme. Tämä kun on ainoa planeetta, missä me koskaan pystymme realistisesti elämään.

 

Kirjoitus on julkaistu Suur-Jyväskylän lehdessä 7.6.2017.