Your browser version is outdated. We recommend that you update your browser to the latest version.

Kenen ääni kuuluu kaupungin kaduilla?

 Kuva: Jyväskylän Kauppakadun kävelykatu. Yaamboo, commons.wikimedia.org. CC BY-SA 3.0.Kuva: Jyväskylän Kauppakadun kävelykatu. Yaamboo, commons.wikimedia.org. CC BY-SA 3.0.

Jyväskylän kävelykadulla liikkuessani huomioni kiinnittyy joskus tahtomattani Kompassiaukion räikeään mainostauluun. Kirkkaan valotaulun liikkuvat kuvat voi vielä jotenkuten jättää huomiotta, mutta niihin liitetty ääni tekee mainospropagandalta pakenemisen käytännössä mahdottomaksi. Televisiota ei ole pakko katsoa ja sen mainonnalta voi siten välttyä, mutta kenenkään ei pitäisi joutua taistelemaan tällaista manipulaatiota vastaan julkisessa kaupunkitilassa kulkiessaan.

Näkyvästi ympärillämme lisääntyneet videotaulut ovat mietityttäneet minua muutenkin. On kummallista, että vähiin käyviä luonnonvaroja syydetään mainosruutuihin, joiden tarkoituksena on saada ihmiset entistäkin tarmokkaammin kuluttamaan sanottuja luonnonvaroja. Tämä kuvannee nykykulttuurin fyysisestä todellisuudesta irtaantunutta luonnetta.

Kirkkaita ja vaihtuvin kuvin varustettuja valotauluja on yhä enemmän myös teiden varsilla kaappaamassa autoilijoiden huomiota varsinkin pimeällä. Mainonta näyttää siten olevan kulttuurissamme jopa pyhempää kuin muutoin aina ensisijainen liikenneturva.

Läpitunkeva ulkomainonta on saanut minut myös pohtimaan, kenellä on oikeus käyttää julkista tilaa viestintään ja millaisin tarkoitusperin. Mainostilaa katujen varsilta saavat ne, joilla on rahaa. Rahaa puolestaan on erityisesti niillä, jotka hyötyvät eniten inhimillisesti epäoikeudenmukaisesta ja maapallon elonkehälle tuhoisasta kulutuskulttuuristamme.

Yhteistä hyvää, kuten kestävää tulevaisuutta edistävillä toimijoilla ei ole samanlaisia resursseja, joiden turvin he saisivat viestinsä esille. Syväekologinen ajattelija Göran Ekström on kiinnittänyt huomioni tähän epätasapainoon. Kulutuskulttuuria kestävämpiä arvoja ja elämäntapaa edistävät tahot toimivat suurelta osin vapaaehtoispohjalta. Pieni joukko töidensä ohella vapaa-aikaansa käyttäviä kansalaisia ei saa viestiään kuuluville verrattuna suuryritysten hyvin palkattuihin, viimeisimpiä tekniikoita hyödyntäviin markkinointikoneistoihin. Tasoitusta ei anneta.

Tajuntaamme tulvii siten yksipuolinen viesti. Sen jatkuva ja tehokas toisto kaikkialla vahvistaa käsitystä ihmisestä ensisijaisesti kuluttajana. Julkista tilaa koskeva normisto on luotu rahan valtaa käyttävien ehdoilla, ja siksi julkisessa tilassa päällimmäisenä välittyvä viesti palvelee heidän etujaan. Nuo edut ovat valitettavan usein ristiriidassa mm. tulevien sukupolvien edun ja maapallon elämän suojelun kanssa.

Nämä ajatukset, jotka ovat tulleet mieleeni kulkiessani Kompassin ohi, ovat lopulta vain yksi esimerkki siitä, miten yhteiskuntamme rakenteet ylläpitävät ja vahvistavat kestämätöntä elämäntapaa.

 

Kirjoitus on julkaistu kolumnina Suur-Jyväskylän lehdessä 1.3.2017.